Herkkuammatti
Kirkkonummi - kouluruokailun edelläkävijä
Kirkkonummen kunnanjohtaja Tarmo Aarnio ja ruokapalvelujohtaja Toini Linnanmäki toteavat, että nykyajan kuntalaisille julkisten palvelujen laatutaso on tärkeää. Erityisesti kouluruokailusta ollaan kiinnostuneita ja Kirkkonummen ruokapalveluissa halutaan vastata asiakkaiden toiveisiin. Menestyvän palvelun toteuttamiseksi tarvitaan toimiva resepti: innostavaa ja yhteistyökykyistä johtamista, luottamushenkilöiden tukea ja aimo annos oman työn arvostamista.
Innostu Itämeren ruokavaliosta -reseptikilpailu
Suurtalousalan yhteistyöjärjestö FIDA ry haastaa ammattikeittiöt innovoimaan Itämerellisiä menukokonaisuuksia: Itämeren ruokavalion maukkaus ja terveellisyys perustuu täysjyväviljojen, kasvisten, juuresten, marjojen, riistan ja lähikalan entistä monipuolisemmalle käytölle.
Osallistu kilpailuun ja suunnittele maittava, ilmastoystävällinen lounasateria pohjoismaista ruokaperinnettä kunnioittaen, Itämeren ruokavaliomallia noudattaen ja sesonginmukaisia raaka-aineita suosien.
Opiskele ammattikeittiöalan osaajaksi
Kevään yhteishakujen ajankohdat syskyllä 2012 alkavaan koulutukseen
- Ammatillinen koulutus ja lukiokoulutus: 27.2.–16.3.2012
- Ammattikorkeakoulujen nuorten koulutus: 5.3.–3.4.2012
- Ammattikorkeakoulujen aikuiskoulutus: 5.3.–3.4.2012
- Yliopistokoulutus: 5.3.–3.4.2012
Boris, aikuisopiskelija
Olen Boris, aikuisopiskelija. Suoritan hotelli-, ravintola- ja cateringalan perustutkintoa aikuisopistossa ja valmistun kokiksi.
Peruskoulun jälkeen kävin lukion. Sen päätyttyä ammatinvalinta oli vielä hakusessa. Armeijan käytyäni motivaatio opiskeluun ja ammatin hankkimiseen oli todella korkealla.
Suurkeittiö vai ravintolakeittiö?
Y
rittäjä / chef Juha Niemiö on ravintola-alan huippuosaaja, joka on ansiokkaan uransa aikana työskennellyt mm. Hotelli Rosendahlissa, Helsingin Kaivohuoneella, Kulosaaren Casinolla ja Haikon Kartanossa. Lisäksi hänellä on takanaan parin vuosikymmenen kokemus alan kilpailutoiminnasta ympäri maailmaa. Tällä hetkellä Niemiö vastaa työssään erilaisten tilaisuuksien ja suurten tapahtumien ruokatarjoilujen suunnittelemisesta ja johtamisesta.





